Kuoro

Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella laulaa sekakuoro, joka lähes 40 vuotta toimittuaan tekee edelleen “teekkarit ylpeiksi ja muut kateellisiksi”, kuten perustamisilmoituksessa vuonna 1985 julistettiin. Kuorolaiset ovat pääosin teekkareita, mutta noin 50-henkiseen joukkoon kuuluu myös diplomi-insinöörejä ja muiden alojen edustajia.

Teekkarikuoron johtaja Johanna Lantto

Johanna Lantto on johtanut kuoroa yli viisitoista vuotta, ja hänen johdollaan Teekkarikuoro on julkaissut kaikki kolme levyään.

Tuoreimmalla Tumman taivaan taika -levyllä (2022) kuullaan sekä aivan uutta että vanhempaa jouluista kuoromusiikkia. Levyn teemoina ovat pimeän vuodenajan luoma taianomaisuus, hohtavien hankien ja kynttilöiden valo sekä yhdessäolo ja toivo.

Vuonna 2016 julkaistulla Alussa oli insinööri -levyllä lauletaan inhimillisellä otteella tekniikasta, teekkareista ja Tampereesta.

Kuoromusiikkia ilon kautta

Musiikin tekemiseen suhtaudutaan kuorossa kunnianhimoisesti unohtamatta kuitenkaan hyvää meininkiä. Teekkarikuoro pyrkii elävään sointiin ja monipuoliseen ohjelmistoon, ja saikin tunnustukseksi kultaleiman vuoden 2017 sekä 2019 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksissa.

Kuoron ohjelmiston pääpaino on viihteellisissä kappaleissa, kuten suomalaisessa ja ulkomaisessa popissa ja rockissa, mutta laulamme myös klassisia kuoroteoksia sekä kansanlauluja. Myös eri lauluyhtyeiden (Rajaton, Club for Five, King’s Singers) tunnetuksi tekemät kappaleet ovat vakiinnuttaneet paikkansa kuoron ohjelmistossa.

Juomalaulut ja Tuopin täydeltä -levy

Teekkarikuoron erikoisalaa ovat juomalaulut. Niitä voi kuulla muun muassa kuoron ensimmäisellä levyllä Tuopin täydeltä (2010), joka sisältää niin uusia kuin Rasputin-laulukirjasta tuttuja juomalauluja.

Teekkarikuoro esiintyy tapahtumissa ja pitää konsertteja

Teekkarikuorolla on noin kaksi omaa konserttia vuodessa ja lisäksi lukuisia keikkoja eri tilaisuuksissa Tampereen yliopistolla ja sen ulkopuolella. Tulossa olevista konserteista kerrotaan kuoron Facebook– ja Instagram-tileillä.

Kuoron vuosittaisiin perinteisiin kuuluvat sovitus- ja juomalaulukilpailut, joihin kuka tahansa voi osallistua. Niiden tarkoitus on pitää yllä akateemista lauluperinnettä ja tuottaa uutta laulettavaa kuorolle.

Lauluryhmä TeekkariKvartti

Kuoron pienryhmä TeekkariKvartti keikkailee ahkerasti monenlaisissa tilaisuuksissa. Voit tilata Kvartin juhlaasi käyttämällä tätä lomaketta!

Teekkarikuorolaiset vapaalla

Kuoro harjoittelee viikoittain ja järjestää jäsenilleen vähintään kerran kuussa erilaisia tapahtumia, kuten saunailtoja, ekskursioita ja leirejä. Perinteisessä TALent Hervanta -bänditapahtumassa kuorolaiset pääsevät näyttämään kyntensä myös esimerkiksi progressiivisessa rockissa, selloduetoissa, hempeissä balladeissa ja saksalaisessa hevissä.

Kuorohenki yhdistää

Teekkarikuoro on paljon muutakin kuin kuorolaulua – kuorolaisten kesken on koettu lukemattomia hauskoja ja unohtumattomia hetkiä myös harjoitusten ja keikkailun ulkopuolella.

fiFinnish