Sovituskilpailu

Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
Date(s) - 01.08.2020
Koko päivä


Teekkarikuoron kaikille avoin sovituskilpailu on täällä jälleen! Kilpailun tarkoituksena on sovittaa jokin olemassa oleva tai itse tehty kappale uudelleen. Suositeltavaa on, että sovitus soveltuu kuoron tai pienryhmän esitettäväksi. Tänä vuonna toivomme erityisesti joululauluja tulevaa joululaululevyämme ajatellen. Toki muutkin sovitukset ovat tervetulleita.

Kilpailu on käynnissä lauantaihin 1.8.2020 klo 23:59 asti. Kilpailuun osallistuvien sovitusten nuotit tulee toimittaa päättymisajankohtaan mennessä PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen hallitus(at)teekkarikuoro.fi tai vaihtoehtoisesti paperiversiona Tampereen Akateemiset Laulajat ry:n postilaatikkoon Päärakennuksen infon takana sijaitsevalle käytävälle. Nuottien tulee olla sellaiset, että niistä saa selvää. Toivomuksena on, että sovitus toimitetaan mahdollisuuksien mukaan myös MIDI-muodossa.

Asiantunteva tuomaristo valitsee kilpailuteosten joukosta voittajan/voittajia, jo(i)lle on luvassa mainetta ja kunniaa sekä huimia palkintoja! Sovitusten arvostelussa kiinnitetään huomiota mm. kappaleen ja sovituksen hyvyyteen sekä siihen, kuinka hyvin sovitus sopii Teekkarikuoron käyttöön.

Alla vielä Teekkarikuoron sovituskilpailun säännöt:
  • Kilpailussa ei ole erillisiä sarjoja, mutta sovitukset voivat olla esimerkiksi jotain seuraavista:
    • lyhyt, noin yksirivinen, alle minuutin mittainen kappale
    • naiskuorolaulu
    • mieskuorolaulu
    • sekakuorolaulu
  • Sovitettava kappale saa olla itse sävelletty ja/tai sanoitettu tai täysin jonkun muun tekemä. Sovituksen sen sijaan pitää olla täysin osallistujan omaa käsialaa. Myös omalla vanhalla sovituksella saa osallistua.
  • Sovituksen tyyli on vapaa.
  • Kilpailuun saa osallistua useammalla kuin yhdellä sovituksella.
  • Kilpailu on avoin kaikille.
  • Kilpailuun saa osallistua halutessaan myös nimimerkillä. Tällöin mahdolliset palkinnot, kunniat, gloriat ja teostokorvaukset ym. jäävät saamatta.
  • Sovitusten käyttöoikeudesta sovitaan tapauskohtaisesti.

Lisätietoja voi kysyä osoitteesta hallitus(at)teekkarikuoro.fi.

Sovittamisen iloa!

fiFinnish